*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73810 *** PUHETTAKO PARANTELEMAAN? Yksinäytöksinen näyttämökohtaus Kirj. SANTERI RISSANEN Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1924. HENKILÖT: _Eskolan emäntä_. _Inkeri_, hänen tyttärensä. _Ramperin Retriikka_. _Otteliaana Ovaskainen_. Nykyisin maaseudulla. Maalaistalon tupa. Taustaovi. Ikkuna. Uuni, tuvan sisustus paikkakunnalla käytännössä olevan mukainen. Eskolan emäntä kehrää. Inkeri ompelee. Retriikka ja Otteliaana tulevat taustaovesta. _Retriikka_. Hyvää ehtoota. _Otteliaana_. Ja lykkyä mykky työkkyritaloon! _Eskolan emäntä_. Jumal' antakoon! (Seisauttaa kehränsä ja katsoo tulleita.) No, mutta tuttua väkeähän nämä vieraat taitavat ollakin. En ollut pirtin pimeydeltä tunteakaan. (Sysää kehränsä syrjään, nousee ja menee tulleita tervehtimään.) Ehtoota, ehtoota, ja tervetultua taloon. _Inkeri_ (on pannut ompeluksensa pois, nousut ja niiannut. Pyyhkii penkkiä vieraiden istuimeksi.) _Retriikka_ (kättelee talonväkeä). Kiitoksia, emäntä. Iltaa, Ingersohvi. _Inkeri_. Tädit ovat hyviä ja painavat puuta. _Otteliaana_ (on kätellyt emäntää ja Inkeriä). Tattis, pikku Inger, (Istuutuu.) _Eskolan emäntä_. No, tännekö se Inkeri vieraat vain tupaan istumaan hommasikin? Olisi toki lähdetty tuonne kamarin puolelle mukavampiin mööpeleihin. _Retriikka_. Mikäpä vika näilläkään mööpeleillä lienee? Passaahan näin tuttujen täälläkin tiimapuolikas pakinoida. (Istuutuu.) _Otteliaana_. Just puhuttu! Vielä meitä nyt sohviin ja lenstuoliin ja muihin mukavuuksiin völjäilemään. _Eskolan emäntä_. No, kun tyytynette ja tykännette täällä olemaan... Mutta kuppi kuumaa meidän kuitenkin kulauttaa pitää. (Inkerille.) Syynääpäs sinä, Inkeri, tuonne hellan piisiin, eikö siellä vielä olisi pannun pohjassa vieraiden varaa. (Alkaa siivota pöytää.) Ei tässä nyt tosin ole tällä kertaa kahvin keralle sen kummempia sortteja ja serveerauksia kuin retaa ja sokeria. Pullat puodissa ja pikkuleivät paakarissa, he, he. Odoteltiin onneksi vielä kahvin kanssa miehiä tuolta puulaakin virmantöistä ja propsileveransseista kotiin, niin että sattui edes sen verran suunavausta valmiiksi. _Otteliaana_. Vielä tässä nyt kahvia kummempia rustauksia ja rahtaukseja! Niinkuin ne pullat ja paakkelsit, kaakut ja muut piparnötterit olisivat näin maalaisoloissa aina ja alvariinsa joka vieraalle kahverista kaapattavissa. Ryypätään vain kahvi kahvina ilman muitta tarjouksitta ja tilpehööverittä. _Inkeri_ (on ottanut liinan ja levittää sen pöydälle). _Eskolan emäntä_ (Inkerille). Senkö sinä vain salveetin? Olisihan siellä ollut oikeita tuukkiakin. _Retriikka_. Antaa vain olla. Välttää se sekin. Olisi passannut vallan tuukkailemattakin. Vai tärkkisiä värkkejä ja rimsuniekkoja tässä nyt arkioloissa —! _Eskolan emäntä_. Noo, tokihan toki sen verran parhaimmille naapureille... (Inkerille.) Rikka on hollarissa, sokerskooli ja nekka kaapissa ja retaa hyllyllä porsliinimukissa valmiiksi kummattuna. (Istuutuu, vieraille.) Eipä teitäkään ole taas näkynyt näillä main vissiinkään viikkoon pariin. Minä jo tultuanne tuumailinkin, että mihinkäs nyt risti riitataan, kun naapurin naisiakin kerran kylään käkee. _Retriikka_. Riipaisee hänet vaikka tuohon ikkunan paistavimpaan pookaan tai uuninranssiin, he, he, he! (Vakavasti.) Tietääpä ja tunteepa nämä taloisten naisten kylänkäynnit. Mieli monesti tekisi ja jalkaakin vetäisi, mutta pääseekös sitä noin vain joka haluunsa hommiltaan ja huusholliltaan edes rakkaimmassa rannissaankaan pyörähtelemään! _Otteliaana_. Just puhuttu! Kesällä ei kerkiä, talvella ei tarkene, hihi! Aamusta aikasesta iltaan myöhäiseen saa vain häärätä humppasta kotoisissa kiireissään ja kukinnoissaan niin että tahtoo jalat lenkiksi lyödä. _Retriikka_. Niin, pudottaudu jo kukon aamuvirttä vetäessä lämpöisten täkkiesi turvista ensimäisimpänä kylmälle lattialle aamukahveerinkiisi ja paneudu vasta väen muun jo iltaunta ottaessa viimeisimpänä polsterillesi pakottavia ja jomottavia jäseniäsi oikaisemaan. _Otteliaana_. Just — juostuasi päivän pitkän senkin seitsemässä sortissa ja tehtävässä. Petattuasi, passattuasi, teetattuasi, tiskattuasi, putsattuasi, pölyytettyäsi — — _Retriikka_. Pyykättyäsi, parsittuasi, reilattuasi, tikattuasi, ryykättyäsi — — _Otteliaana_. Hyysättyäsi ja huusattuasi hyväsi ja huonosi työhönsä ja tehtäväänsä, jaettuasi ortelit piioille ja pirpanoille — — _Retriikka_. Ja pidettyäsi kaikki kunnossa ja oortningissa lusikoista lehmiin asti. _Otteliaana_. Just — puhtaina ja paikoillaan, pannut ja kannut, kastrullit, pilkkumit, peelarit, padat, mukit, halsterit, halstuopit, kihvelit, kahvelit, koolit, taltrekit, murttelit — — _Retriikka_. Vörkkelit, peitit, luussit, lyyssit, paidat, pöksyt, lakanat, hantuukit, halstuukit, nästyykit, palttoot, vanttuut, simpsetit ja raakut ja ravatit — — _Otteliaana_. Just — ja humppase ja hippase sitten siihen väliin aitat ja navetat, vinnit ja kellarit, ryytimaat ja rekoorit, katso, ettei ehdy Eprosiina, että heruu Helanteri, että menestyvät muuruutit ja rööpetit, ryytimaamansikat ja tikkerperit, että saa vettä ingerlummit ja valmut, mintut ja myntit, latyrintit ja senkin seitsemät lapyrintit, joita nyt jokainen rekooriinsa rustaa — _Retriikka_. Eikä siinä kaikki, vaan juokse vielä puotiin ostamaan kahvit ja ryynit, sokerit ja siirapit, suolat ja pippurit, lanellit ja pumasiinit, serttingit ja raaveltuukit, rullarihmat ja vingerporit — — _Otteliaana_. Tingi ja patista puukhollarilta, pidä silmällä, etteivät ole mitassa nuukia ja liian nättejä, että antavat parhaita papuja ja että räknäävät rahasta oikein, eivätkä valskaa ja vie pussia ja pörssiä, tai että pistävät velaksiotot oikeille kontoilleen ja kuranteille — — _Retriikka_. Ja jos taloosi tulla tupsahtaa joku vallesmanni tai tuttu hantelsmanni, puupuukhollari tai henkiherrassöötinki, ehkäpä vielä rovastikin ruustinnoineen ja ryökkynöineen, niijaa, pidä huoli, että saat ne syötetyiksi ja juotetuiksi paistein ja puuroin, sopin ja soossein, tuuvingein ja ties minkämoisin kokkikirjan konstein ja kujein. _Otteliaana_. Just — ja — — _Inkeri_ (on tuonut kahvikaluston ja pannun pöydälle, ja kaatanut kahvia kuppeihin). Tädit ovat ystävällisiä ja ottavat kahvia. (Vetäytyy jatkamaan ompeluaan.) i _Eskolan emäntä_. Olkaapas todellakin hyviä ja ottakaa kahvi kuumana ollessa. — Niin sellaistahan se tahtoo naisväen hyörinä ja pyörinä 'olla. Niinkuin Otteliaana tässä sanoikin: kesällä ei kerkiä, talvella ei tarkene. — No mutta, hyvät ystävät, älkääpäs nyt ruusailko! Kahvi ehtii jäähtyä. Retriikka, olepas hyvä —! _Retriikka_ (ottaa kahvia). Olisihan tässä nyt toki voitu supatella ja resuneerata kahvittakin... _Otteliaana_ (ottaa kuppinsa). Eikä me olisi muuten tultukaan, vaan kun kuulimme Ingersohvin illalla kotiutuneen sieltä kansalaisten opistosta, tai mikä laitos se nyt olikaan —? _Inkeri_. Kansanopisto, täti hyvä. _Retriikka_. Niin päätimme kesken iltatöidenkin pistää pikimiltään pikommiksi tänne kuullaksemme, mitenkä Ingersohvi on sitten viime näkemämme voinut. _Otteliaana_. Just, ja mitä verskiä sinne pääpaikkoihin ja suureen maailmaan kuuluisi. _Eskolan emäntä_. Olipa oikein lysti, että edes piipahditte. Etenkin kun Otteliaana on Inkerin sylikummikin. _Otteliaana_. Just. Minähän tätä Ullastiinan vielä siukkana maatessa kiessikyydillä kirkolla ajelutin ja pappilan herskaapin maatsaliin rovastin ristittäväksi kantaa keikuttelin. Tällä oli silloin niin koreat kastekoltit ja myssyt ja luurit ja muut munteeringit, että rovastin ryökkynätkin komhoijautuivat tätä vörmaakistaan halssailemaan ja teevimään ja söötiksi ja vakkerpaarniksi nimittelemään. Ja itse pappa rovastikin taputti tätä poskelle ja sanoi, että sokkertöös, sokkertöös. Pitihän tätä nyt koulustaan kotiuduttua tulla kumminsa helssaamaan ja haastattamaan. _Eskolan emäntä_. Paljonhan tällä onkin sieltä opistostaan haastelemista jos mihinkä malliin ja ralliin. Olemme tässä kaiken päiväämistä pakisseet ja porisseet. Opisto kuuluu olleen vallan mallimeininki ja opettajat kaikki höölejä ja kampraattimaisia. Ovat ohjailleet näitä oikein kädestä pitäen jos mihin: huusholliin, ravan rustaukseen, teetaukseen ja passaukseen, ryytimaan hoitoon, räknäämään, riittaamaan, pännää käyttämään, lukemaan, laulamaan ja käsitöitä tekemään. _Retriikka_. Jo minä olenkin tässä syrjäkariin katsellut, että mitähän se Ingersohvi niin ahkerasti virkkaa ja värkkää. (Nousee, menee Inkerin luo ja katselee tämän työtä.) Taitaa tullakin piironkituukki, vai paidan kokettiko tästä tehtäneen —? _Inkeri_. Kaitaliina vain. _Otteliaana_. Ihan pitää minunkin katsoa. (Nousee, menee Inkerin luo ja alkaa hypistellä Inkerin ompelusta). Niinpähän on, puurtlööppari. Ja oikein hoolsömmingillä. _Retriikka_. Ja niin ovat viinit pistokset, jotta luulisi massiinalla tikatuksi. _Otteliaana_. Just! Tuskin saisi kaupungin sömmerskalta parempaa. _Eskolan emäntä_. Samanlaisia ne ovat muutki Inkerin opistotyöt, vallan kuin vapriikkivalmisteita. Ja niitäkös on siellä näprätty jos johonkin virkaan ja vasuunaan: vanttuita ja vörkkeliä, rimpsuilla ja proteerattuja nestuukkia, merkatuita hantuukkia ja tyynynvaaruja, rikkahollareita, aamuröijyjä ja ihan kokonainen kesäleninkikin. Jo minä sanoinkin Inkerille, että ihanhan sinusta saatiinkin oma sömmerska tänne kotikylään. (On puhellessaan kaatanut kahvia kuppeihin.) Mutta vassokuu, tulkaapas ottamaan toinen kuppi kahvia, ennenkuin täällä kerrassaan kylmenee. _Retriikka_ (siirtyy Otteliaanan seuraamana pöydän luo kahvia juomaan). Olisihan se jo yksikin kuppi piisannut. _Otteliaana_. Just, näittä pootooreittakin, kuten Kivalterin Kaisa sanoo. _Eskolan emäntä_. Ottaisit sinäkin, Inkeri, vingerporin verran. _Inkeri_. Kiitos, minä join jo iltamassa. _Eskolan emäntä_ (Retriikalle ja Otteliaanalle.) Muudan mukava juttu minua kuitenkin tinki Inkerin opistostaan kertoessa sekä suututtamaan että naurattamaan. (Inkerille.) Minä meinaan sitä kielen siivoamista. _Inkeri_. Äiti tarkoittaa kai puhdaskielisyyttä —? _Eskolan emäntä_. Niin, oikein. (Retriikalle ja Otteliaanalle.) Näille kuuluu näet käyneen Helsingistä asti haastelemassa jokin maisteri tai tohtori, ettei tämä meidän kansamme muka puhukaan puhdasta ja selvää suomenkieltä, vaan jotakin vain sekotettua melskaa ja mongerrusta. _Retriikka_. No, kaikkea sitä kuuleekin, he, he! Oikeinkohan tuo oli sitä sanoessaan selvällä järjellä ja ymmärryksellä. _Otteliaana_. Tai jos se maisteri ja tohtori ei itsekään osannut selvää suomea ja luuli, etteivät muutkaan osaa. _Eskolan emäntä_. Viisas ja viksu mies se kuuluu olleen ja selvä suomalainen. _Retriikka_. No, mitähän tuo oli tuollaisella tarinallaan tarkoittavinaan? _Eskolan emäntä_. En ole vielä sen supliikeista täysin selvillä, mutta Inkeri kertoi sen kehoittaneen jokaista suomalaista siivoamaan sanontatapojaan ja käyttämään kunnollista ja kelvollista kieltä. _Otteliaana_. No, ei kummempia! Jottako tässä olisi paneuduttava vielä puhettaankin paikkailemaan ja parantelemaan! _Eskolan emäntä_. Ainakin muka huolekkaammin hantteeraamaan ja huushollaamaan. _Retriikka_. Niinkuin tämä suomenkieli ei olisi kyllin hyvää tämmöisenäänkin, he, he. _Otteliaana_. Just! Räätälöimättä ja roklailematta, hi, hi. _Eskolan emäntä_. Niin minustakin. (Inkerille.) Juttelepas kuitenkin, Inkeri, vielä juurta jaksain, mitä se jupisteri siellä teille siitä kielen siivoamisesta sanoi ja selitti. _Inkeri_. Kernaasti. Muistankin hänen esitelmänsä miltei sanasta sanaan. Hän kertoi ensin, miten kansamme kaukaisessa muinaisuudessa saapui tähän maahan etäisiltä Aasian aroilta ja käytti silloin vielä vieraista vaikutteista vapaampaa sointuisaa suomenkieltä. Sitten joutui kansamme voimakkaamman oikeudella vuosisadoiksi naapurinsa Ruotsin vallan alaiseksi. Silloin alkoi ruotsalainen vaikutus saada laajenevaa alaa Suomessa. Kun korkein virkamiehistö oli ruotsalaista, laki Ruotsin, asiakirjat ruotsinkielisiä ja oikeudenkäyttö ruotsinkielistä, tuli ruotsinkieli viralliseksi kieleksi maassamme. Kouluissa käytettiin latinankielen ohella ruotsinkieltä ja ruotsinkieli tuli näin vähitellen koulukieleksemmekin. Ylemmistömme omaksui ruotsalaiset tavat ja kielen ja alemmistomme koetti jäljitellä ylemmistöään. Tultiinkin niin pitkälle, että ken täällä tahtoi olla jotakin tai tulla joksikin, koetti kulkea ruotsia taitavan kirjoissa. Moni suomalainen ruotsinti tai otti ruotsalaisen nimenkin. Niin alkoi täällä entisten Heikin-, Matin-, Pekan- ja Paavonpoikien sijasta vilistä Henrikssonneja, Petterssonneja, Mattssonneja, Paulssonneja, Nissenejä, Eskelinejä, Veikkoliinejä, Ticklenejä tai koreita Silfverhjelmiä, Åkerblommeja, Sundblommeja, Redsvennejä, Lindblommeja ja monia muita. Kun vielä ruotsinkielen mukana tuli lainasanoissa maahamme loisia muistakin kielistä ja toisaalta venäläinen vaikutus sai Sergejeffineen, Popoffineen, Smirnoffineen, Moldakoffineen ja muine neffineen ja noffineen maamme itäosissa kasvavaa jalansijaa, oltiin ja elettiin täällä vihdoin, kuten maisteri kuvaavasti mainitsi, kielellisesti täydellisessä Baabelin sekoituksessa. Omaa hyvää äidinkieltämme, suomea, ei sen sijaan pidetty paljonkaan arvoisena. Se oli muka vain sivistymättömän rahvaan kieli, jota tuskin Jumalakaan kuuli ja ymmärsi. _Retriikka_. Noita narreja! _Otteliaana_. Just puhuttu! Ja tokko lie ollut koko tuossa venskailevassa ja menskailevassa sekavassa selskaapissa yhtään ainoaa viisaammalla ja valistuneemmalla järjen värkillä varustettua? _Eskolan emäntä_. Niin, samaa minäkin meinailin kysyä. _Inkeri_. Oli useitakin. Moni kansamme silloisista merkkimiehistä terästi peitsensä kielemme puolesta. Niinpä vakuutti aikoinaan Agricola, kirjallisuutemme isä, että »kyllä se kuulee suomenkielen, joka ymmärtää kaikkein mielen», niin koki piispa Taneli Juslenius todistaa, että suomenkielelläkin on arvonsa, asemansa, oikeutettu olemassaolonsa muiden kielten rinnalla ja niin lauloi runoilijamme Jaakko Juteini, että »arvon mekin ansaitsemme Suomenmaassa suuressa», mainitaksemme vain muutaman monista kielemme parasta palvoneista. Heidän harras halunsa ja ihailtava innostuksensa kielemme kohottamiseksi alhaisesta asemastaan nostatti kylläkin heille joukon työtovereita ja kannattajia, mutta minkäänlaista valveutunutta joukkonousua he eivät voineet saada viritetyksi. Kansamme heräämiseen käsittämään kielensä asema ja arvo tarvittiin aikaa ja jatkuvaa ankaraa työtä. _Eskolan emäntä_. Vanhasta totutusta on usein vaikea luopua. _Inkeri_. Niin on ja siksipä olikin kamppailu kielemme saamiseksi sille tässä maassa kuuluvaan asemaan ja voimaan pitkä ja sitkeä. Vasta kun keisari Aleksanteri ensimmäinen maamme jouduttua Venäjän valtaan korotti Suomen »kansakuntien joukkoon» ja lämmin isänmaamme ystävä Aadolf Iivar Arvidsson selvin ja suorin sanoin selitti, että tämän kansamme kansakuntien joukossa olemisen ja pysymisen epäämättömänä edellytyksenä ja ensimmäisimpinä ehtoina on kansan kielemme eheänä ja puhtaana säilyttäminen sekä valta-asemaan kohottaminen, koskapa kansa kielensä kadotettuaan on itsekin kadonnut, alettiin yleisemmin ymmärtää ja havaita suomenkielen sorrettu ja hyljätty asema maassamme meille vieraan ja toissijaisen ruotsinkielen rinnalla ja työskennellä tämän. epäkohdan poistamiseksi. Oikealla ajalla johdatti silloin Jumala kaikkivaltias viisaudessaan nuoren Elias Lönnrotin askeleet kaukaisille Karjalan maille kokoamaan siellä korpien povessa säilyneet iki-iihanat esi-isiemme muinaisrunot, jotka Lönnrot sitten järjesti ja julkaisi kuulun »Kalevalan» nimellä. _Retriikka_. Minä olen kuullut noita runoja. Meidän lapset ovat niitä lukeneet kansakoulussa. _Inkeri_. Niin, kansanrunoelmiemme tunteminen kuuluu suomalaiseen sivistykseemme ja siksi sitä luetaan jo kaikissa kouluissamme. Kun Kalevala ilmestyi, herätti se heti suurta huomiota ulkomailla oppineiden, tutkijoiden ja kielimiesten kesken. Kansanrunoelmien tuntijat tunnustivat sen yksimielisesti kaikista kansanrunoelmista parhaimmaksi ja kielimiehet ylistivät sen kieltä harvinaisen sanarikkaaksi, sointuvaksi ja sulautuvaksi ja tutkijat sen aihetta arvokkaaksi ja kansamme varhaisia vaiheita ja oloja tärkeällä tavalla valaisevaksi. Silloinpa havahtui Suomen suomalainen kansakin tajuamaan täydellisesti oivan, kauniin ja rikkaan kielensä arvon ja erikoisuuden. Kansankielemme ei ollut enää kenenkään mielestä huono ja halveksittava köyhä ja raaka rahvaankieli, vaan meidän suomalaisten yhteinen, kallis äidinkielemme. Vanhat luulottelut ruotsinkielen ainoasta autuaaksitekeväisyydestä alkoivat horjua ja väistyä ja vihdoin valtiomiehemme Juhana Wilhelm Snellmanin aikana ja ansiosta suomenkieli pääsi viralliseksi kieleksi maassamme. Suomen kansallisuus- ja kielikysymyksen tultua päivän polttavaksi virisi myös vilkas harrastus suomenkielen saattamiseksi koulukieleksemme ja uusia suomenkielisiä alempia ja ylempiä kouluja perustettiin kilvalla, niin että niitä nyt on jo kaikkialla sekä kansanopetusta että korkeampaa opetusta varten. Ja kuten me tiedämme, saarnataan kirkoissamme jumalansanaa kansankielellämme. Vain kourallinen kiihkoruotsalaisia kansalaisiamme ja jotkut heidän typerät hengenheimolaisensa pitävät vielä kiinni siitä, että ruotsinkielen valta-asema sivistyskielenä pysyy tässä maassa, kun taas jokainen kunnon kansalaisemme muistaa Arvidssonin lausetta: »ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia» ja käyttää puheessaan ja kirjoituksessa suomenkieltä. _Otteliaana_. Just! Se mies on sanonut asian paikalleen. _Retriikka_. Akuraatisti aivan kuin minun suullani. _Eskolan emäntä_. Järkevä mies se Arvidssonni! No niin, nythän meillä on siis jo tämä kielemme viimeinkin arvossaan ja oikeuksissaan. _Inkeri_. Se on kylläkin onnellinen tosiasia mutta — se ei riitä. _Retriikka_. No, mikä siinä nyt vielä reistaisi ja rikeeraisi? _Otteliaana_. Just! Kaikkihan on selvää kuin läkki. Suomenkieli on virallinen, rotakollat ja muut lanketit, lenkit ja listat saadaan omalla kielellä, papit saarnaavat suomeksi, kouluissa luetaan suomeksi, runoja ja romaaneja painetaan suomeksi, aviisit räntätään suomeksi ja lukuunottamatta joitakin herraskaisia hölmöjä haastetaan suomenkielellä. Mikä siinä enää voisi olla väärällään ja vinksallaan? _Inkeri_. Paljonkin. Kielestämme puuttuu vielä kuten äiti sanoisi siivoaminen ja Otteliaana täti: teetaaminen. Äidinkielemme ei ole vieläkään kohotettu täyteen arvoonsa ja asemaansa. Me emme puhu ja kirjoita kieltämme lähestulkoonkaan oikein ja ennen kaikkea puhtaasti. _Eskolan emäntä_. No, no, lapsi, mitä sinä nyt laventeeraatkaan! _Inkeri_. Sanon vain silkan totuuden. Kielessämme on vielä enemmän kuin luulemmekaan ja huomaammekaan tuota vanhaa baabelilaisuutemme perua. Paitsi että me viljelemme puheessamme ja kirjoituksessamme monia muukalaisuuksia, vilisee suomenkielessämme milteipä määrättömästi kaikista mahdollisista ja mahdottomista kielistä tänne kulkeutuneita, kotiutuneita ja rikkaruohoiksi kieleemme kasvettuneita, joskin oman ääntämistapamme mukaisiksi muokkautuneita lainasanoja, joista meidän olisi päästävä ja puhdistauduttava. Näillä ei tarkoiteta suinkaan sellaisia yleismaailmallisiksi vakiintuneita sivistyssanoja kuten esimerkiksi musiikki, prosentti, posti, patentti, politiikka — vaan sellaisia, joilla on tai joille voidaan saada omassa kielessä vastineensa ja oma käsitenimensä. _Otteliaana_. Just! Alanpa jo aavistella, mitä se teetaajamaisteri on tähtäillyt. _Inkeri_. Sivistyneistömme esimerkiksi käyttää niin hyvin koti- kuin seurustelukielessään aivan yleisesti noita lainasanoja. Ja kuitenkin tulisi suomalaisen sivistyneistön olla kielen käytössä muille esimerkkinä. _Retriikka_. No, kenenkäpä sitten, ellei koulut ja eksaamit käyneiden? _Inkeri_. Maisteri, joka tuntui kotiutuneen niihin piireihin täydellisesti ja eiköpä liene ollut niistä lähtöisinkin, esitti lukuisia näytteitä sivistyneistömme suomenkielen käytöstä. Muistan niistä muutamia: »Postimestarin söötillä ja raarilla pikku Signellä on ollut lastenbaalien jälkeen forstmestarinnan luona kauhea kramppi. Postimestarin tantti telehvonoi heti tohtori Törnvallille, joka tulikin issikalla ja määräsi pikku piialle lepoa ja rauhaa. Signelle petattiin resoorisänky mammansa kammarin alkoviin ja hänet käärittiin kylmiin lakanoihin. Tohtori käski laskea rullakardinit alas ja vetää salusiinit eteen. Kun Signe sai vielä rauhoittavia rohtoja, nukahti hän ja kuuluu taas olevan normaalikunnossa.» _Otteliaana_. Hi, hi, just kuten pastuurskassa! Samaan sorttiin ja viisiin sitä sielläkin viinisti vinskataan. _Inkeri_. Tai tähän tapaan: »Gustaava juoksee Keckmanin konditoriiasta venäfleetan ja mandelkranssia, piparnötteriä tai muuta pikkuleipää, panee sitten kahvin hellalle ja serveeraa saliin. Gustaava katsoo myös, että tampuurin ovi on auki ja verannan rappu lakaistu. Meille tulee tirehtöörskä visiitille», taikka: »Pappa, panepas tuohon toalettihuoneen lampun reservoaariin öljyä ja katso, ettei prennari levitä liiaksi», tai: »Liisa panee sinne kapsäkkiin piirongin lootasta minun veskani, piippisaksini ja virkkuuni — —» _Retriikka_. He, he, he! No, osaa se tuo Ingersohvi noita herskaapien meininkejä mallata! Justiinsa tuohon tyyliinhän ne sivistyneet tätä suomea selskaapeissaan ja kotioloissaankin haastavat ja hantteeraavat. _Otteliaana_. Ollen kuitenkin olevinaan viiniä ja valistunutta, lukenutta ja laulanutta väkeä. _Inkeri_. Älkäämme moittiko yksin heitä, vaikka heidän velvollisuutensa olisikin olla kielenkäytössään muille esikuvina. Sama surullinen seikka on todettavissa monissa muissakin. _Eskolan emäntä_. Etköhän sinä, Inkeri, nyt noine kielimaistereinesi ja intoinesi ala liioitella? En minä ainakaan ole kuullut muiden kuin herrasväkien noiden esimerkkiesi tapaan suomea solkkaavan. _Inkeri_. Ette, sillä te olette tottunut kielemme lainasanoihin niin, ettette sitä huomaakaan. _Retriikka_. Kyllä minäkin yhdyn Ullastiina-emäntään, ettei sitä toki muut siihen viisiin kuin vallasväet tätä kieltä käyttele. _Inkeri_ (hymyilee). No, minun pitänee taas valaista väitteeni esimerkeillä. Jos menemme johonkin kauppaan eli kuten te sanoisitte puotiin, niin kuulemme kuin kilvalla käytettävän sellaisia sanoja kuin konttoristi, puukhollari, tiski, tiskimies, kasöörska, fakki, loota, laakeri, makasiini, parttiia, paketti, kundi, jauhokuli, sokeritoppa, rahti, nyöri, brutto, netto, seteli, pakka, lompuukki ja lukemattomia muita. Yksikään noista sanoista ei ole suomea, mutta käytetään muka puhdasta suomea puhuttaessa aivan yleisesti. _Otteliaana_. Ingersohvi on oikeassa! Eivät tunnu olevan kauppiaat, hantlesmannit, puotilaiset ja tuskinpa ruukiherratkaan olevan sen siistimpiä ja selvempiä kielenkäytössään. _Retriikka_. On totta, että tuollaista kieltä käytetään kaupoissa ja konttoreissa, joissa ollaan ulkomaalaisten ja ummikoiden kanssa tekemisissä, — ja olenhan minä kuullut sitä itsekin täällä meidän Pekkalankin puodissa, mutta muilla aloilla — — _Otteliaana_. Just! _Inkeri_. Entä suutarit, vaikkapa vain meidän supisuomalaiset kyläsuutarimmekin — eikös heilläkin ole puheissaan sellaisia sanoja kuten lesti, raspi, nupi, ranti, lankki, risinka, holkki, tikki, pliki ja lukemattomia muita. Räätäleillä eli suomeksi vaattureilla on rässirautansa, tuumastukkinsa, roklausrihmansa, toppauksensa ja tohveerauksensa, palttoonsa, rokkinsa, rässityspetinsä, kanttinauhansa, remmisolkensa, ompelumasiinansa, säliinsä ja taas monia muita. Maalarit puhuvat pukista ja tellingistä, purkeista ja pensseleistä, runtiväreistä, paklauksista, mattaväreistä, puleerauksista, petsauksista, lanssiväreistä, lakeerauksista, friisseistä ja poorteista, nikkarit eli puusepät höylistä, höyläpenkeistä, temmiraudoista, veivareista, porista, vinkkelistä, ruuvimeisseleistä, justeeraussahoista, sinkkauksista, rässipiikeistä. — —! _Otteliaana_. Just! Ja sepät ruuveista ja muttereista, jengeistä ja pulteista, niiteistä ja naakeleista, porista, juottokolveista ja tupulttiraudoista ja — ja paakarit paakkelsseista, pullista, piparnöttereistä, jestistä, pelleistä, paistinpannuista, vormuista, vispilästä, kaakuista, kartemumm — — _Eskolan emäntä_ (nauraen). No, no, no! Jo me toki Retriikka raukan kanssa uskomme, että näytäänhän sitä useilla aloilla sotkevan suomea noilla, (Inkerille) mitenkä sinä sanoitkaan, lainasanoilla, vieläpä hyvin runsaslukuisillakin. Mutta jos muut melskaavatkin mitä hyvänsä ja millä tyylillä ja viisillä tahansa, niin haastaa vissistikin tämä supisuomalainen maalaisväki kieltänsä kuten pitää ja passaakin. _Retriikka_. Niin, me, joilla ei ole ollut herraskaisia mönstereitä mälleinämme! _Inkeri_ (hymyilee). Mutta tätihän käytti itse juuri samaa kielten sekoitusta, josta tässä on muita moitittu. _Retriikka_. Mi-minäkö? _Otteliaana_. Just! Sinähän haastelit mönstereistä ja malleista, hi, hi, hi! Elleivät ne ole juuri noita vieraita vaikutuksia, niin en minä enää ole Ovaskaisen Otteliaana! _Inkeri_. Niin, kieleemme loisiintuneet, ylemmiltä alemmille yleistyneet lainasanat ovat eläytyneet niin meidän maalaistenkin keskuuteen, ettemme aina ja alati tiedä ja tajuakaan niitä käyttävämme. Maisteri esitti siitä lukuisia maalaisrahvaan parista tekemiään poimintoja. Mutta kuten Otteliaana-täti viittasi, emme me tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan todetaksemme sen itsekin omasta keskuudestamme. Äiti ja tädit ovat, kaikella kunnioituksella puhuen, antaneet siitä tänäkin iltana kilpaa näytteitä. Te olette haastelleet mööpeleistä, sohvista, lenstuoleista, hellasta, sortista, serveerauksesta, retasta, paakareista, kahvereista, rikuista, hollareista, ransseista, huushollista, täkeistä, pelaamisesta, teetaamisesta, putsaamisesta, pyykkäämisestä, tikkaamisesta, kastrulleista, pilkkumeistä, peelareista, kahveleista, pelteistä, hantuukeista, tyynynvaaruista, rekooreista, vingerporeista, nuukista, lystistä, nätistä, maatsalista, myssyistä, halssaamisesta, helssaamisesta, hoolsömmingistä, nestuukeista ja kuka ne kaikki muistaakaan. Ja kuitenkin te olette olleet käyttävinämme supisuomalaista ja väärentämättömän puhdasta suomenkieltä. _Eskolan emäntä_. Mutta onko vallan varmaa, että kaikki nuo kahverit, rännälit, hollarit ja halstarit eivät ole suomea? _Inkeri_. Kyllä. Jos me olisimme kyllin vieraita kieliä taitavia, voisimme löytää noiden sanojen alkuperän monista kielistä: ruotsista, saksasta, ranskasta, italiasta, kreikasta, venäjästä, arapiasta, jopa kuolleista latinan ja sanskriitin kielistä. _Retriikka_. Mutta —.jospa niitä on pakko puheessaan toimeentullakseen käyttää, niin lainoja ja loisia kuin lienevätkin? _Inkeri_. Ei ole. Useimmilla niistä on suomenkielessä aivan oma vastaava sanansa, ja puuttuville taas on jokaisen suomalaisen kunnia-asia koettaa keksiä vastineensa. Monet näistä suomalaisista vastineista ovatkin jo käytännössä ja yleistymässä. Mainitsen sellaisista vain kahveli — haarukka, roklata — harsia, karotti — kulho, tyyny — pielus, porsta — harja, peltti — vyö, pännä — kynä, vingerpori — sormustin, sortti — laji, täkki — peite, lakana — hursti, polsteri — patja, räätäli — vaatturi, paakari — leipuri, raami — puite, luuri — harso, loota — laatikko, hansikkaat — käsineet, talrikki — lautanen, vormu — muotti, hantuukki — pyyhinliina, ryytimaa — kasvitarha, huusholli — talous, hollari — pidin, kenkä — jalkine, rossi — rintaneula, tokka — nukke, bluussi — pusero, soppa — liemi, soossi — kastike, ryykätä — silittää ja leninki — hame. Kuten jo näistäkin muutamista monien parvesta poimituista näytteistä hyvin huomaamme, ei kielessämme ole kovinkaan kipeää puutetta lainasanojen vastineista eikä pienintäkään pakkoa lainasanojen käyttämiseen. Sitäpaitsi ei kansamme osaakaan kaikkialla lainasanoja lausua oikein, vaan muodostaa niistä omia nimiään, hyasintista hajusintin, dynamiitista tinamyötin, morfiinista mortviinin ja jopa kahvelista kihvelinkin. _Otteliaana_. Just ja separaattorista siparaatin, konduktööristä konehtöörin ja henkipuukhollarista henkipuukon. _Inkeri_. On tosin vielä sanoja, joilla ei ole suomalaista vastinetta, mutta niillekin kyllä kielemme kehittyessä oma käsitenimensä löydetään tai laitetaan. Kielemme tutkimiseksi ja edelleen kehittämiseksi perustettu ja toimiva Kotikielen seura onkin jo ottanut senkin tehtävän työalakseen. Kun me elämme Suomenmaassa, olemme oma, nyt itsenäistynyt vapaa Suomen kansa ja meillä on olemassa oma kaunis, Kalevalan moisiin mestariteoksiin kypsä kielemme, niin tottahan meillä on myös velvollisuus itsekullakin viljellä ja käytellä tätä kieltä kunnollisesti ja puhua sitä puhtaasti, vieraista lainoista vapautuneesti. »Nouse, riennä, suomenkieli, korkealle kaikumaan!» on kielemme puhdistamisen kaunis ja korkea sekä samalla oikeutettu päämäärä, muistaen, että »suomenkieli, suomen mieli, niiss' on suoja Suomenmaan!» (Kaikki ovat hetken syviin mietteisiinsä vaipuneina.) Nyt te kai jo käsitätte, mitä tuolla puheen parantamisella ja kielemme perkaamisella tarkoitetaan ja tahdotaan aikaansaada? _Retriikka_. Jo! Sillä tähdätään ja tahdotaan oikeaa ja hyvää, kaikkien suomalaisten, ylhäisten ja alhaisten, kannatettavaa asiaa. Minä olen tästä illasta alkaen sen innokas kannattaja ja koetan puolestani pyrkiä kodissani ja sen ulkopuolella puhtaaseen kielenkäyttöön. _Otteliaana_ (lyödä läimäyttää innoissaan kädellä polveensa). Just puhuttu! Ja tässä on toinen teetaaja, joka tästä lähtien puhuu vain akuraattia ja siistittyä suomenkieltä! Pois pannaan meidänkin huushollista kaikki kielen lainat ja loiset ja tullaan toimeen vain omillamme. _Eskolan emäntä_. Nyt minäkin käsitän, mitä se maisteri on siellä opistolla puhunut. Onhan synti ja häpeä sotkea syyttä suotta omaan kelpo kieleensä niin paljon vierasta ja omaa syrjäyttävää. Minäkin olen kielen siivoamisen lämmin ystävä ja kannattaja. En kuitenkaan uskalla luvata paljon puolestani. Kuulun siihen vanhaan polveen, joka on tottunut ja piintyneesti eläytynyt noihin kielen loisiin ja lainoihin ja jonka on jo vaikea mukautua muuhun. Mutta toivonpa sydämestäni ja uskon kaikkien muidenkin ikäisteni asian oivallettuaan toivovan, että te nuoremmat ja teidän kasvattamanne uusi polvi panette parhaanne ja lopuksi onnistutte tässä kauniissa ja kansallemme arvokkaassa kielikysymyksessämme. _Inkeri_. Kiitos noista sydämellisistä sanoistasi, äiti! Ne ovat paljon painavia pyrinnössämme. Nuorempien harrastukset ja hankkeet, aloitteet ja yritteet ovat aina toivehikkaampia ja tuloksellisempia, jos niiden takana on väen vanhemman ymmärtämys ja myötätunto. Sitä nuoret aina työssään tarvitsevat. Se innostuttua heitä harrastuksissaan, lisää heille tarmoa työssään ja kannustaa heitä yhä uusiin ponnistuksiin. Kiitos teillekin, tädit, että tahdotte taholtanne kantaa kortenne kielemme kohottamiskekoon. Teidän ja teidän kaltaistenne kaikkien asian ymmärtävien suomalaisten äitien työ on tässä tehtävässä arvaamattoman tärkeää ja kallisarvoista. Eihän suomenkieltämme syyttä sanota äidinkieleksemme. Äidit opettavat sen lapsilleen ja lapsi perii kielensä äidiltään. Kuta kauneinta, puhtainta ja suomalaisinta kieltä äitimme puhuvat, sitä sointuisampana ja väärentämättömämpänä se sitten periytyy ja yhäti ylenee polvesta polveen. _Otteliaana_. Just! Pojasta polvi paranee. _Inkeri_. Niin, muistaen nyt ja aina ja juurittaen kaikkien kansalaistemme tietoon ja tajuntaan, että »suomenkieli, suomen mieli, niiss' on suoja Suomenmaan» ja että otamme kukin sekä kielessämme että kaikessa muussakin ohjeeksemme äsken mainitsemani Arvidssonin mielineuvon: »Pysy Suomessa pyhänä!» _Kaikki_ (nousevat). Pysy Suomessa pyhänä! Kielessäsi, mielessäsi! Väliverho sulkeutuu hitaasti. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73810 ***